Pelastustoimeen kohdistuvaa tutkimusta on tälläkin foorumilla kaivattu kerta toisensa jälkeen. Ilmeisen turhaan. Paloteknistä tutkimusta toki tehdään, mutta sillä ei mitata palokuntien päivittäistä suorituskykyä tai asiakastyytyväisyyttä sammutustyön jälkeen. Tätä ei ole pidetty tarpeellisena jos kohta ei ole ollut kykyä ja taitoakaan tutkimuksen tekoon. Eikä taida olla tulevaisuudessakaan, koskapa esimerkiksi alan oppilaitoksen kymmenen Kuopion vuoden kunniaksi järjestetyssä juhlaseminaarissa ei Pelastustiedon artikkelin perusteella tutkimusasioille ollut sijaa. Oli vain käsitelty tulevaisuuden yhteiskunnan haasteita ja sopeutumisen tarpeellisuutta. Sitä samaa, mikä viimeiset kymmenen vuotta on ollut pelastustoimen tärkein ja ainoa puheenaihe.
Toisin on esimerkiksi lääketieteen puolella, missä käytännöllisesti katsoen kaikki toiminnot perustuvat tutkimuksen ja kokemuksen kautta saatuun tietoon. Olemassaolevien menetelmien vaikuttavuutta mitataan ja uusia kehitetään näin saadun tiedon pohjalta. Laajamittainen tutkimustyö on itsestäänselvä pohja jokapäiväisille hoitorutiineille.
Sama malli on toteutunut sairaankuljetuksessa, joka palokunnissa on noussut nykytasolleen määrätietoisen kehittämistyön kautta. Kun sammutustyössä vuosikymmenien aikana tapahtuneet muutokset näkyvät ensisijaisesti autoissa ja varusteissa, on sairaankuljetuksessa pystytty tämän lisäksi kehittämään myös itse perustyötä. Paloalalle poikkeuksellista on sairaankuljettajien halukkuus omakohtaiseen lisäkoulutukseen ja sitä kautta kompetenssin lisäämiseen. Tämä näkyy myös myönteisenä suhtautumisena taitojen säännölliseen testaamiseen.
Jos sairaankuljetus olisi kehittynyt samaa tahtia sammutustyön kanssa, kuljetettaisiin potilaita tänäkin päivänä kiireesti sairaalaan yksinkertaisen ensiavun jälkeen. Siinä kaikki. Autot toki olisivat viimeisen päälle hienoja.
Lääketieteen tutkimuksella on tunnetusti pitkät perinteet ja sitä tehdään vankan akateemisen koulutuksen pohjalta. Näin ei ole laita palo- ja pelastustoimessa, vaikka aika ajoin väitetäänkin, että kansakunnan parhaat pojat hakeutuvat alalle.
Tutkimusrutiinin ja akateemisuuden puuttuminen pelastustoimessa estävät ymmärrettävästi sellaisen tutkimustyön, johon esim.
lääketieteessä parhaimmillaan ylletään. Mutta kun ei tehdä edes yksinkertaisia selvityksiä esimerkiksi asiakastyytyväisyydestä Hakalan mallin mukaisesti. Puhumattakaan laajemmasta sammutus- ja pelastustyön vaikuttavuuden selvittämisestä. Nykyisessä yhteiskunnassa tämä saattaa koitua kohtalokkaaksi. On jo nähty, ettei palokuntien olemassaolo ole itsestäänselvyys. Pelastustoimen puolustaminen edellyttää tunnuslukuja, jotka on saatu monipuolisen tutkimuksen kautta ja jotka kestävät ankarankin ulkopuolisen kritiikin.
Pelastustoimen suunnittelu, kehittäminen ja johtaminen on tunnetusti siirretty kunnilta valtiolle. Aiheellisesti mutta kovin varovaisesti viittaa Taisto Hakala pelastusosaston suuntaan toivoessaan vastaavaa asiakastyytyväisyyskyselyä myös palokuntien varsinaisesta työstä. Kärjekkäämminkin voisi asian ilmaista. Koska valtio, siis pelastusosasto on nyt alan suvereeni kärki, ottakoon johdettavakseen myös paloalan tutkimustoiminnan. Tehtävä kuuluu itsestäänselvästi ammattikorkeakoulun statuksella toimivalle pelastusopistolle, joka ansaitsee paikkansa valtakunnan tiedeyhteisössä vasta luotuaan toimivan tutkimusorganisaation palvelemaan alan tarpeita.
Pelastustoimen yleinen uskottavuus joutuu väistämättä kyseenalaiseksi, mikäli vuodesta toiseen tyydytään apukoulutasoon, jossa otetaan päivä kerrallaan ja yritetään kovasti.