Kahden vaahtotykin sammutushyökkäys ja onnettomuusvasteen etupainotteisuus olivat pääosissa yli 50 000 litran bensiini- ja polttoöljylastissa olleen ajoneuvoyhdistelmän sammutustyössä Kuusankoskella, raportoi Kouvolan palolaitoksen palomestari Markku Huhtiniemi, onnettomuuspäivän Kuusankoski-Kouvolan päällystöpäivystäjä.
Tapahtui viime talvena: anjalankoskelainen autonkuljettaja kuljetti polttoainelastissa ollutta rekkaa Porvoosta kohti Lappeenrantaa. Aamulla noin klo 04.40 hän saapui Kuusankosken Kelttiin Kymen paviljongin kohdalle aikomuksenaan siirtyä Keltin liittymästä Lappeenrantaan johtavalle VT 6:lle. Kyseisessä risteyksessä Lahdesta tuleva VT 12 muuttuu VT 6:ksi. Vähän ennen paviljonkia 80 km:n nopeusrajoitus muuttuu 60 km:ksi tunnissa.
Auto syttyi heti
Kiistanalainen päällystöpäivystys
Kuljettaja luovutti kuormakirjan
VPK:t asema-valmiudessa
Auto sammutettiin 20 minuutissa
Maaperän seurantaa jatketaan edelleen
Teksti: Palomestari
Markku Huhtiniemi
Ennen liittymään siirtymistä kuljettaja jarrutti, jolloin rekan neliakselinen perävaunu alkoi heittelehtiä mustan jään peittämällä tiellä sillä seurauksella, että se kääntyi perä edellä menosuuntaan ja kaatui oikealla kyljelleen jääden kuitenkin kokonaisuudessaan tielle.
Tie on onnettomuuskohdassa nelikaistainen. Kaistojen välissä nurmikkoalueella on valaisinpylväät ja opasteiden kannatintolpat.
Kuljettajan mukaan ajoneuvo syttyi kaaduttuaan palamaan välittömästi. Lastina oli 32 900 litraa moottoribensiiniä ja 19 600 litraa polttoöljyä. Bensiini oli kokonaisuudessaan perävaunussa. Todennäköinen palon syttymissyy oli rekan alle jäänyt valaisinpylväs.
Kuljettaja pelastui ohjaamosta pois särkyneen tuulilasin kautta. Hän sai murtuman oikean jalan sääriluuhunsa. Ilmoituksen onnettomuudesta hän teki hätäkeskukseen matkapuhelimella klo 04.43.17.
Hälytyspäivystäjä hälytti kohteeseen osalähtö II:n, joka Kuusankoskella tarkoittaa, että hälytykseen lähtevät Kuusankosken vakinainen työvuoro 1 + 2, Kymin TPK, Kouvolan vakinainen työvuoro 1 + 5 ja vapaavuoron gsm-hälytykset.
Päällystöpäivystäjä tuli tässä tapauksessa Kouvolasta.
Kouvolan ja Kuusankosken yhteinen päällystöpäivystys on ollut käytössä vuoden 1999 joulukuusta lähtien. Yhteispäivystyksestä saadut kokemukset olisivat oman artikkelinsa aihe sinänsä - eikä välttämättä kaikilta osiltaan myönteisen artikkelin.
Kokemukset osoittavat, että palomestareiden ennen yhteisen päällystöpäivystyksen aloittamista antamat kriittiset lausunnot päivystyksen toteuttamistavasta (mm. P3:n asuntovarallaolo) ovat osoittautuneet oikeiksi.
P3:na lähdin kohteeseen kotoani Kouvolasta. Hälytys tuli henkilöhakulaitteella ja gsm-puhelimeen tekstiviestinä. (”Rekka kaatunut Valtatie 6:lla Kuusankosken Keltissä, ja palaa.”).
Matkalla kysyin hätäkeskuksesta tarkennusta, minkälaisesta rekasta oli kysymys. Sain tiedon, että kyseessä on polttoainelastissa oleva rekka-auto. Käskin hälyttämään kohteeseen vaahtoyksikön K 143 Kouvolasta. KU 11 vahvuudella 1 + 2 saapui paikalle klo 04.51.02, K 11 (1 + 3) klo 04.56.21, KU P3 klo 05.00.57.
Kohteeseen saavuttuani totesin ajoneuvoyhdistelmän palavan voimakkaasti koko pituudeltaan. KU P4 ja K P4 antoivat tilanneselvityksen. Kuljettaja saapui luokseni oikeaa jalkaa linkaten ja kertoi onnettomuuden kulun. Samalla hän vastasi kaikkiin esittämiini kysymyksiin ja luovutti kuormakirjan, josta selvisi ajoneuvon lasti.
291 vei kuljettajan Kuusankosken aluesairaalaan hoidettavaksi. Käskin poliisin K1:tä eristämään alueen ja ohjaamaan liikenteen kiertoteitse. KU 11 ja K 11 sulkivat tiet onnettomuusalueen molemmilta puolilta.
Kohteeseen saapui lisää yksiköitä seuraavasti: KY S3 klo 04.56.21, KU 31 klo 05.05.37, K 143 klo 05.07.09, 190 klo 05.07. 23, K 141 klo 05.07.47, 291 klo 05.09.55, KU 32 klo 05.12.44.
Lisähälytyksenä pyysin kohteeseen säiliöyksiköitä Kouvolasta, Kuusankoskelta, Elimäeltä ja Valkealasta. Paikalle saapuivat yksiköt E 24 klo 05.25.40, K 142 klo 05.30.22 ja KU 14, jonka lähtöaika on klo 05.37.32, mutta jonka saapumisaika ei jostain syystä ole kirjautunut ylös. Kouvolan ja Kouvolan kylän VPK:t hälytettiin asemavalmiuteen. Lisäksi Korian ja Jokelan VPK:n paloasemilla oli asemavalmiudessa 5 + 5 miestä.
Paikalla, jossa onnettomuus tapahtui, tie viettää poispäin Kymijoesta, joka on noin 200 metrin päässä Valtatie 6:sta. Lähin rakennus on myös 200 metriä tapahtumapaikasta.
Sammutustaktiikkana päätin suorittaa sammutuksen kahdella miehitetyllä vaahtotykillä. Valmistelevat tehtävät annoin KP 4:lle, KU P4:lle ja KY P3:lle. Viimeinen käskynjako pidettiin 06.20, jonka jälkeen aloitettiin kohteen sammutus vaahdolla.
Vaahtonesteenä käytettiin Moussol-APS 3/3 synteettistä nestettä, jota ajettiin kohteeseen kolmen prosentin seoksella. Kohde oli sammutettu 20 minuutin kuluttua (noin klo 06.50) vaahdotuksen aloittamisesta. Vaahtonestettä kului 700 litraa ja vettä 22 000 litraa. Tässä tapauksessa vaahtosammutus osoitti tehonsa kiistattomasti.
Kouvola sai vaahtoyksikön käyttöönsä vuonna 2000. Vaahtonestettä yksikössä on täysillä tankeilla 13 500 litraa. Tässä tilanteessa yksikössä oli käytettävissä vaahtonestettä noin 5000 litraa.
Paikalle hälytettiin myös ympäristöviranomaiset, tielaitos, sähkönjakeluyhtiö, kuljetusliikkeen edustaja sekä edustajat Shelliltä, jonka polttoainejakelua ajoneuvo oli suorittamassa. Ilmoitus onnettomuudesta tehtiin sekä ministeriön että lääninhallituksen päivystäjille.
Tie saatiin liikennöitävään kuntoon klo 13.00 mennessä. Mahdollisen ympäristövahingon torjunta aloitettiin välittömästi. Maaperän seurantaa jatketaan edelleen.
Kouvolan palolaitos